Rosa (yhtye)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Rosa
Tiedot
Toiminnassa 2009
Tyylilaji pop
rock
Kotipaikka Helsinki
Laulukieli suomi
Jäsenet

Maija,  laulu
Anssi,  kitara
Sami,  koskettimet
Visu,  basso
Tuomas,  rummut

Levy-yhtiö

EMI (2011–)

Aiheesta muualla
www.rosayhtye.com

Rosa on Helsingistä lähtöisin oleva vuonna 2009 perustettu yhtye. Kevääseen 2011 saakka yhtye tunnettiin nimellä Mona, mutta nimi vaihdettiin, sillä Yhdysvalloista löytyi saman niminen nosteessa oleva yhtye.[1]

Yhtye perustettiin vuonna 2009, kun yhtyeen laulaja Maija ja koskentinsoittaja Sami päättivät kokeilla uraa popmuusikkoina. Parin ensidemo Tutustua sai radiosoittoaikaa YleX:ssä vielä saman vuoden keväällä.[1] Pian Maija ja Sami keräsivät ympärilleen muut yhtyeen jäsenet. Bändi sai nimen Mona.

Monan ensimmäinen oikeassa studiossa äänitetty single Virta julkaistiin keväällä 2010 ja sekin pääsi YleX:n soittolistalle, ollen kanavan Himoitummat-listalla koko kappaleen soittolistahistorian ajan.[1] Vuoden 2011 alussa yhtye allekirjoitti levytyssopimuksen EMIn kanssa ja samalla yhtyeen nimi vaihdettiin nykyiseen muotoonsa.[2] Kesällä 2011 Rosa julkaisi tulevan albumin ensisinglen Ei milloinkaan, johon kuvattiin myös musiikkivideo. Tammikuussa 2012 julkaistiin albumin toinen single Virta, joka on päivitetty versio vuonna 2010 julkaistusta kappaleesta.

  • Virta / Aivan liian kauan / Et kai aikonut yksin tanssia? (EP, 2010)
  • Ei milloinkaan (2011)
  • Virta (2012)
  • Tänä iltana (2012)
  • Ava (2013)

Musiikkivideot

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Ei milloinkaan

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tämä yhtyeeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.